Olen aina innoittanut tavoitteiden asettamista. Muistan olevani teini-ikäinen tai jopa nuorempi ja romantisoinut istunnon ja suunnitellut, mistä halusin seuraavan vuoden näyttää. En edes tajunnut sitä, kehitin vuosittaisen rituaalin kartoittaa tarkalleen mitä halusin saavuttaa. Yleensä aloitin jollakin realistisella ja melko epämääräisellä sanalla, harjoittelemalla enemmän tai lopulta lopettaen kynsien puremisen. Sitten tämä tavoite kiertuisi tusinaksi muuhun. Haluaisin päiväkirjaa joka ikinen päivä, kokata aterioita tyhjästä joka ilta tai osallistua tiettyyn määrään liikuntatunteja joka kuukausi. Se ei ollut koskaan vain yksi pieni asia, se oli kaikki asiat. Ja väistämättä en onnistu saavuttamaan joitain (tai jopa suurinta osaa) näistä tavoitteista.
Ehkä keittäisin enemmän kuin edellisenä vuonna, mutta se ei tapahtuisi joka ilta, joten pidän sitä epäonnistumisena. Ehkä kehittäisin johdonmukaisen harjoittelurutiinin, mutta se ei ollut niin intensiivistä kuin olin suunnitellut. Ehkä leikkasin lopulta kynsien puremiseen, mutta vasta kun kynnet maalattiin. Ehkä kirjoitin vain neljänneksen kirjasta, jonka suunnittelin valmistuvan, tai luin vain 30 kirjaa, kun olin asettanut tavoitteeksi lukea 50. Se, mikä minulle jäi joka vuoden lopussa, oli yksinkertaista: olin epäonnistunut mitä ikinä lähti tekemään. Olin liian laiska kokata joka ilta ja poistaa GrubHub pois puhelimestani lopullisesti. Olin liian heikko sitoutumaan liikuntaan joka ikinen päivä kolmen tai neljän päivän viikossa sijaan. Olin epäonnistunut. Sitten, vuonna 2020, aloin muuttaa tätä ajattelutapaa.
Kun on kyse tavoitteiden asettamisesta, useimmat asiantuntijat kertovat sinun olevan tarkka ja aloita pienestä. Kun yrität tehdä kaiken kerralla, päädyt tekemään paljon asioita puolivälissä. Ehkä pidät kiinni joistakin tavoitteista ja jätät toiset taakse - se on väistämätöntä. Olemme kaikki loppujen lopuksi vain ihmisiä. Voimme tehdä vain niin paljon. Silti tiesin, että tämä ei ollut minulle vaihtoehto. Rakastin ottaa suuria unelmia, suuria tavoitteita ja suurenmoinen elämä muuttuu liikaa valitaksesi vain yhden. Puhumattakaan siitä, että jos vuoden 2020 alku opetti minulle mitään, tavoitteiden tulee olla joustavia ja sallia elämän arvaamaton. Entä jos suurin ja ainoa tavoitteeni vuodelle 2020 olisi ollut matkustaa enemmän? Mitä sitten? Sen sijaan otin toisenlaisen lähestymistavan. Säilyttäisin kaikki tavoitteet, mutta niiden saavuttaminen ei olisi … no, päämäärä. Sen sijaan oppisin arvostamaan matkaa - vauvan askeleita, jotka johtavat tavoitteeseen.
Aloin tarkastella asettamani tavoitteet mahdollisuutena, tuhat erillistä matkaa ilman erityisiä menestymisen parametreja.
Siksi, kun sitoutuin sisällyttämään liikunnan päivittäiseen elämäänni vuonna 2020, minulla ei ollut mitään ongelmaa aloittaa pienestä kerralla. Minulla oli kunnossa vauvan askeleet, koska se oli osa matkaa. Minulla oli OK päättää puolivälissä läpi vuoden, kun halusin kirjoittaa kirjan vuoteen 2021 mennessä. Olin kunnossa käynnistää yritysprojektin myöhässä, koska aloitin sen lopulta. Aloin tarkastella asettamani tavoitteet mahdollisuutena, tuhat erillistä matkaa ilman erityisiä menestymisen parametreja. Ei väliä mitä, he silti tuovat minut eteenpäin. Ja se oli asia.
Joten kun pääsin vuoden 2020 loppuun ja en ollut kirjoittanut koko kirjaa, olin innoissani siitä, että olin kirjoittanut 25000 sanaa. Olin ylpeä itsestäni siitä, että sisällytin liikunnan rutiiniini niin vähitellen ja niin lempeästi, että todella rakastin sitä. Aloitin projektin kuuden kuukauden myöhässä, mutta jos en olisi asettanut tavoitetta käynnistää sitä, en olisi koskaan lainkaan. Paperilla en ollut täyttänyt kaikkia asettamiani tavoitteita, mutta olin silti edistynyt. Olin löytänyt uusia tavoitteita ja uusia harrastuksia. Olen helpottanut uusia tapoja lyömättä itseäni tulosten suhteen. Tavoitteeni toisin lähestyminen ei enää näyttänyt epäonnistumiselta, vaan pikemminkin kasvulta. Jokainen yksittäinen tavoite johti minut positiiviseen; paikka, johon en olisi päässyt asettamatta ensin tavoitetta. Enkä olisi varmasti päässyt sinne antamatta itselleni tilaa selvittää, mikä minusta tuntuu hyvältä. Osoittautuu, että itsesi kertominen epäonnistumisesta ei ole erityisen motivoivaa. Katson nyt, että tavoitteeni eivät heijasta menestystäni tai tahdonvoiman moraalista vertailuarvoa, vaan mahdollisuuksina. Ja kaikkien tavoitteiden asettamisen ja haaveilemisen sekä uudenvuoden lupausteni vuosina (ja luota minuun, niitä on ollut paljon) en ole koskaan, koskaan tuntenut parempaa.
8 yleistä tavoitteiden asettamisvirhettä elämänvalmentajien mukaan
